sunnuntai 11. joulukuuta 2016

ARKIMEIKKI

Tässä arkimeikissä käytin vaaleita, mahdollisimman luonnollisia värejä. Käytin luomivärinä lämmintä beigeä. Kasvoilla primer, meikkivoide ja kevyt puuterikerros. Ohuet rajaukset mustalla nestemäisellä eyelinerillä. 

Meikki jäi hyvinkin yksinkertaiseksi, mutta sopii hyvin arkeen. 




AIKUISEN NAISEN MEIKKI

Tehtävänä oli toteuttaa meikki aikuiselle (+45 v) naiselle. Haastavinta tässä meikissä oli saada meikki tasaisesti ja siististi silmien ympärille, missä juonteita on eniten.

Meikki kokonaisuutena onnistui kuitenkin ihan hyvin,



JUHLAMEIKKI

Toteutin mallille juhlameikin, jossa testasin smokyeye -luomimeikkiä. Se onnistui mielestäni hyvin, näin ensimmäiseksi kerraksi. Iho jäi liian vaaleaksi ja kalpean oloiseksi. Muutoin olen kokonaisuuteen tyytyväinen.




lauantai 12. marraskuuta 2016

KAMPAUSTEHTÄVÄ, RENTOA LETTIÄ

Juhlakampaus 2. 

Tein siskolleni hänen tyyliinsä sopivan, rennon, hieman boheemin kampauksen. Inspiraatio lähti siskoni toiveesta; "kaksi löysää lettiä." Kampaukseen sopisi täydellisesti pieniä kukkakoristeita, mutta niitä minulta ei löytynyt.



Alun lähtötilanne.



Pohjatöiksi kihartaminen. 




Osituksia en tehnyt. Lähdin letittämään ensin vasemmalta puolelta ja sitten oikealta ylempää lettiä. Sen jälkeen yhdistin kaksi lettiä, ja letitin niiden pituudet. Alemman letin tein tämän jälkeen. Lopuksi vielä kiharoiden etsimistä ja fiksaamista auki jääneisiin kampauksen osiin. 
Viimeistelin muutamalla koristeellisellä pinnillä, kun niitä minikukkia ei löytynyt. 

Lopputulos vielä vasemmalta katsottuna. Lettejä olen löysyttänyt ja availlut.




KAMPAUSTEHTÄVÄ, VALKKIA JA HUNTUA

Juhlakampaus 3.


Hääkampaus, jossa valkki ja huntu.
Kiharan tekoon raudan alle käytin FOUR REASONS'n muotoilusuihketta, joka antaa kiharalla pitoa ja kestävyyttä. Tuote on hajusteeton. 



Valkin kiinnitys sormikiharpohjalle, jotta valkin saa mahdollisimman tukevasti kiinni ja kestämään paikoillaan.



Valkki kiinnitettynä.



Valmis kampaus.




Toinen painopiste on näyttävästi ylhäällä viistosti, toinen painopiste on vapaasti laskeutuvat kiharretut osat. Kampauksessa yhdistyy sekä aktiivista (kiharat), että passiivista pääliosa, valkkinuttura) pintaa.
Kampaus ei todellakaan onnistunut mielestäni suunnitelman mukaan. Etuosasta piti saada paljon tasaisempi, lättänämpi ja kiiltävämpi. Myöskin kiharat olisivat saaneet alkaa jo ylempää. Kihartamiseen olisi kannattanut käyttää esim. puikkokiharrinta, niin olisi saanut pienempää kiharaa, kuin tekemälläni suoristusraudalla.










KAMPAUSTEHTÄVÄ, VALKKIA

Juhlakampaus 1.

(kampaus tehtävä)


Tähän kampaukseen halusin testata valkkia lähemmäs niskaa, mutten kuitenkaan halunnut painopistettä täysin alas niskalle. Ehkä silti lopputulosta katsoessa tällaisen kampauksen painopiste näyttää parhaalta, mitä lähempänä niskaa se on. Tässä minun versiossani se on hiukan liian ylhäällä, ja nutturasta saa vaikutelman, että se leijuisi ilmassa.
Pohjatöiksi kampaukselle suoristin hiukset, jotta saisin lopputulokseen lisää kiiltoa ja sileyttä. 
Raudan alle käytin FOUR REASONS'n heat styler -suihketta.


Toinen kuva alkuvaiheen osituksista ja työjärjestyksestä on todella epäselvä, mutta tästä hahmottaa kuinka lähdin kampausta rakentamaan. (Huomasin kuvan laadun vasta, kun kampaus oli valmis.)



Ensin kiinnitettiin siis valkkia, tällä kertaa kiinnitin sen ponihännän avulla, jonka ohjeen löysin Kampaukset -oppikirjasta.
Valkkia lähdettiin peittämään silottamalla hiuskiinteen avulla osioita. Osioiden päät kiinnitetin pinneillä valkin alle piiloon. 




Kuvat valmiista kampauksesta. Kiiltoon olen tyytyväinen muilta osin, mutta valkin kohdalla alemmat hiukset ovat takkuisen näköisiä. 

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

PERMISRULLAUSTA

Sovelsin harjoituspää Tertulle taas vähän erilaisempaa permanenttirullausta, tällä kertaa jokainen (paitsi pulisongit) rulla on rullattu taaksepäin normaalijännitteisesti. Annetaan Tertun kuivua ja katsotaan seuraavana päivänä, miltä lopputulos näyttää kuivuneena. ;)






VALKKIKAMPAUS

Koulutehtäviä taas jälleen! Tällä kertaa harjoittelin valkin kiinnitystä kampaukseen.

Tämä tehtävä ei mennyt ihan niin putkeen, kun olin suunnitellut, mutta maaliin päästiin ja kyllä tuon Barbaran päähän jonkinlainen väkerrys saatiin aikaiseksi. Olin ajatellut tekeväni valkkikampauksen aivan eri tyylisellä valkilla, kuin mitä tässä käytin. Meinasi ideat loppua kesken, mutta onneksi netin ihmeellisestä maailmasta löytää kaikenlaisia pirkka-niksejä kampauksiinkin liittyen. Donitsi-valkki on siis uusiokäyttöä vanhasta tennissukasta, josta leikkasin saksilla kärjen irti ja kiepurin rullalle, tadaa! Ja toimi ihan hyvin, pinnitkin meni kankaasta läpi oikein tukevan oloisesti.

Ihan ensimmäisenä, hiusten aukiharjauksen jälkeen, osittelin hiukset kahtia; korvien kohdalta alaspäin auki oleva hiusosio tuli valkkiin ja pääliosaan tein kaksi erikokoista lettiä.



Tässä toinen leteistä valmiina, kyseessä siis bulgarialainen letti, eli nurinpäin tehty versio tavallisesta kolmiosaisesta letistä. Tämä letti on tavallista lettiä muhkeampi, ja vielä pienen löysyttämisen jälkeen sopi hyvin kampaukseen. 


Lopuksi kuvat valmiista kampauksesta. Valkin lisäksi lisäsin toisen letin loppupään kohdalle kukkakoristeen peittämään kuminauhaa ja letin kiinnitykseen käytettäviä pinnejä.



Olen tyytyväinen lopputulokseen, ainoana miinuksena liian pitkä jakaus lettien välissä. Kampauksissa jakauksen tulisi olla noin tulitikkuaskin mittainen, jotta se näyttäisi siistiltä. Tuohon nyt menisi ainakin muutama aski peräkkäin, joten laitetaan muistiin seuraavaa kampausta tehdessä!


torstai 24. maaliskuuta 2016

RULLIA, RULLIA

Me ollaan koulussa - ja kotonakin jonkin verran - tehty paljon kampauksia, joiden pohjatöissä on käytetty erilaisia rullaustekniikoita. Vaihtoehtona voisi käyttää nopeampaa tapaa ja tehdä pohjatyön esimerkiksi piipparilla, mutta rullilla tehty kihara on aina kestävämpi!

Viime maanantaina harjoiteltiin spiraalirullausta, jossa samettirullat kierrettiin hiusosioihin pystysuunnassa. Etuosaan oikealle tehtiin perusrullaus niin, että rullaparit on rullattu toisiinsa nähden vastakkain. Takaosan rullaus aloitettiin niskasta rullanvelyinen osio kerrallaan aina vaakatasorivit eri suuntiin. Alaosan rullasin vasemmalle, seuraavan oikealle, kolmannen vasemmalle ja niin edelleen. Näin saadaan kampaukseen lisää liikettä, ettei jokainen kihara kulje samansuuntaisesti.

Tämä rullaustekniikka tuntui helpolta, ainakin näihin samettirulliin tehtäessä. Saa nähdä mitä tappelua se on sitten permanenttirullilla...


Kampauspiikit loppui kesken, niin käytin niiden sijaan hengettömiä. Toimi!

Seuraava rullaus on tiiliskivirullaus, johon tehtiin jakaus vasemmalle puolelle.


Pohjatöitä rullilla tehtäessa on otettava huomioon jakauksen paikka. 

Mä jo palan halusta testata erilaisia rullaustekniikoita permiksiin ja nähdä, miten erilaisia lopputuloksia syntyy!



- J

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

LEIKKAAMISEROT SUKUPUOLIEN VÄLILLÄ

Olen leikannut kymmenittäin näitä kuuluisia "ananaslettejä" miehille, mutta viime viikolla sain tehdä sellaisen myös naispuoliselle asiakkaalle. Siitä tulikin mieleeni avata vähän seuraavaa aihetta liittyen miesten ja naisten leikkausmalleihin;

Me ollaan käyty pariin otteeseen leikkaamistyylejä, kuinka sukupuolten väliset hiusmallit eroavat toisistaan. Miehelle kulmikasta, naiselle pyöreää. Siinäkö se? Nykyaikana sukupuolineutraalisuus on arkipäivää. Ihmisiä ei luokitella enää niin selkeästi sukupuolen perusteella naisammatti - miesammatti, naisten tyyli - miesten tyyli, naisten homma - miesten homma. Sen sijaan punainen on poikienväri siinä missä sininenkin ja päinvastoin.

Miten tämä sitten liittyy kampaamoalaan? Lähtökohtaisesti enää ei eritellä miesten- ja naistenhiustenleikkauksia, vaan tilalle on asetettu hinnat lyhyeen ja pitkään hiukseen (ja kaikkeen siitä väliltä) riippumatta siitä, tehdäänkö malli Pirkolle vai Pekalle.

Yleisesti sääntönä on tuo kulmikkuus vs. pyöreät muodot leikkauksissa ja kampauksissa, mutta ei aina. Tietysti kampaajan on tiedettävä ja osattava tehdä asiakkaalle tämän pään- ja vartalonmuotoihin sopiva leikkaus/kampausmalli, mutta myös kuunneltava asiakkaan toivetta; jos tuoliin istuu nainen joka on päättänyt haluavansa siilin ohimolta niskaan, hän myös sen saa. Joskus tuntuu, ettei tällaisiin kiinnitetää enää edes niin paljon huomiota katukuvassa, eikä pelkästään hiusten perusteella voida varmistaa kumpaa sukupuolta ihminen edustaa.

Parin kuluneen vuoden aikana miehillä yleistynyt hiusmalli on ananas, mitä kasvatetaan siihen pisteeseen, että sen saa jopa pienelle poninhännälle ja värjätään se vielä punaiseksi. Mietitään sama tapaus 100 vuotta taaksepäin; ei varmasti tullut kuuloonkaan. Tai nainen, joka haluaa lyhyen, muutaman sentin mittaisen hiuksen keeseineen, ohimot täyteen hiustatuointeja. That's fine. Ja toisaalta se on monen naisen ihannoima hius-look, mutta harva sen uskaltaa itselleen toteuttaa.

Esimerkkinä tästä eräästä hittisarjasta tuttu Ruby Rose poikamaisine hiuksineen; WAU!



Sain asiakkaaksi parisen viikkoa sitten koulun aspassa vanhemman miehen, jolle leikkasin vahingossa pyöreät reunat niskahiuksiin. Se jäi mun mieleen niin painuvasti, etten varmasti tee enää samaa virhettä. Onneksi hiusraja oli nostettavissa ylemmäs, joten opettajan ohjeiden avulla siitä saatiin melko fiksun näköinen. Miksi tämä sitten oli niin "paha juttu"? No koska asiakas oli ensinnäkin ammatiltaan poliisi, olemukseltaan maskuliininen ja miehekäs. Myöskään koko toteutunut leikkausmalli ei ollut mikään millisiili, jossa niskaraja ei olisi niinkään kiinnittänyt huomiota, vaan pidempi, kantikas ja erottuva malli. Pyöreä muoto niskahiuksissa olisi näyttänyt kokonaisuudessa hölmöltä. Sitten taas jos miesasiakas olisi ollut nuorekas ja naisellinen, olisin jättänyt tarkoituksella kulmiin pyöreyttä.

Palataan siihen viime viikon asiakkaaseen, jonka mainitsin jo alussa. Nuorehko, pukeutumistyyliltään naisellisesta poikkeava, hieman boheemi. Hänellä oli mukanaan kuva haluamastaan leikkaustyylistä; sivuilta lyhyt ja päältä pidempi, mikä laskeutuisi vasemmalle puolen kasvoja, hieman otsan päälle.

Lopputulos onnistui hyvin ja nyt niskaan leikattiin tarkoituksella pyöreyttä. Syystä että se sopi tähän malliin, tälle asiakkaalle paremmin. Ei siksi koska nainen

Lähtötilanne:



Lopputulos:







- J

BANAANINUTTURA

Banaaninuttura (alias pystynuttura) on yleinen, helposti muunneltavissa oleva kampaus arkeen ja juhlaan. Koulussa opetettu versio on yksinkertainen, pinnaltaan kauttaaltaan passiivinen banaaninuttura, missä kaikkien "osioiden" latvat on piilotettu nutturan sisäpuolelle.

Itse olen jokusen kerran harjoitellut banaaninutturaa yhdistellen siihen erilaisia kampaustekniikoita, kuten kiharaa ja lettiä; minusta tuo yksinkertaistettu malli on liian siisti ja tylsä...



Ensimmäisissä kuvissa yhdistin nutturaan kiharat, jotka tein piipparilla jo pohjatöiksi. Jätin latvat nutturan ulkopuolelle, viimeistelin kiharan kerrallaan kiiltovahan ja hiuskiinteen avulla ja käytin kiinnitykseen hengettömiä hiuspinnejä, jottei kiharat "lörpötä" irrallisina nutturan vieressä. 

Lopputulokseen olin melko tyytyväinen, vaikkakin tupeeraus päälaen kohdalla on edelleen liian vahvaa. Banaaninutturan tarkoitus on olla otsalta takaraivolle suoraviivainen, mikä tosin voi saada asiakkaan kasvot näyttämään pitkänmallisilta




Toiseen banaaniin yhdistin kalanruotoletin. Ja HUOM tämän nutturan väsäämisessä kului aikaa noin 15 minuuttia ja jälkikin on sen mukaista! Tämä jälkimmäinen variaatio tuo hieman boheemin vaikutelman, ja olisinkin halunnut lisätä nutturan ja letin väliin esimerkiksi kukkakoristeita yms, mutta niitä ei koululla ollut tarjolla. Tällöin lopputuloksen ei tarvitsekaan mielestäni olla kovin kiiltävä ja viimeistelty.

Myös kalanruotoletin olisi voinut aloittaa ylempää, jottei oikealle ohimolle olisi jäänyt ns. "tyhjää" kohtaa.



- J

PAINETUT LAINEET

- Kampaustekniikka, minkä olemassa olosta minulla ei ollut mitään aiempaa tietoa.

Parisen viikkoa sitten koulussa kammattiin harjoituspäähän, puolipitkään hiukseen laineita painamistekniikalla. Kyseinen tekniikka on tarkoitettu yleensä ottaen käytettäväksi muiden tekniikoiden viimeistelyyn ja muotoonkampaamiseen, mutta sen harjoittelu opetellaan märkään hiukseen, jotta hiuksen käsittely olisi helpompaa.

Esikäsittelyinä hiukset pestään hyvin ja kampaamisen aikana tarvittaessa kosteutetaan suihkepullolla. Muotoilun eli painamisen helpottamiseksi hiuksiin käytettään muotoilutuotetta pitämään laineita paikoillaan. Geelit ja muotovaahdot ovat siihen hyvä vaihtoehto.

Kun laineet on painettu, ne kiinnitetään kuivauksen ajaksi laine-/kiharapuristimilla. Latvat kiharsin sormikihara -tekniikalla laineen jatkoksi.



Kuvat valmiista kampauksesta jäi - yllätys yllätys - ottamatta, mutta seuraavassa esimerkkikuvassa on suuntaa-antavaa käsitystä lainekampauksesta. (Kuva lainattu googlesta.)





- J