lähiopiskeluiltoja ja kotona opiskeltavia verkkotehtäviä. Verkkotehtävät suoritetaan Moodlen kautta ja myös tämä blogi toimii eräänlaisena opiskelupäiväkirjana, josta esimerkiksi opettajat voivat seurata erilaisia kotona tehtyjä kampauksia ja leikkauksia. Pidämme myös asiakaspalveluharjoituksia koululla, nyt ensin omilla asiakkailla ja myöhemmin pääsemme tekemään käsittelyjä ihan oikeille asiakkaille.
Kotona teemme pääosin erilaisia föönaus- ja kampaustehtäviä. Me opiskelijat lunastettiin koululta omat välinepaketit, jotka sisältää miltei kaiken tarvittavan. Kotoa täytyy sen lisäksi löytyä mm. hiustenkuivaajaa ja kampausrullia. Rullat onkin hankintalistalla seuraavana. Ihan niin kuin ammattilaiset, me opiskelijat saadaan myös rekisteröityä erilaisiin hiusalan tukkumyymälöihin, joista voi omakustanteisesti ostaa lisää tarvikkeita, muotoilutuotteita ja hiusvärejä. Itse harjoittelen tutuilleni myös leikkauksia ja värjäyksiä, niitä tosin vielä ihan kaupasta ostetuilla hiusväreillä. Teen niistä tänne blogiin omat postaukset kuvineen.
Tilasin itselleni opintoja helpottamaan kolme erilaista parturi-kampaamo alan oppikirjaa. Meillä tulee nettiin osa-alueittain tietoa eri tekniikoista ja toimintatavoista, mutta itse koin helpommaksi opiskella sen saman tiedon näistä.
Hiukset - Leikkaaminen, kampaaminen ja kosmeettinen hoitaminen - kirjassa käsitellään parturi-kampaajan ammatinkuvaa, ja siinä tarvittavia perustaitoja. |
Kampaukset - kirjassa käsitellään havainnollisesti kampauksen muotoilu perusteita. Myös erilaiset pohjatyö- ja kampaustekniikat esitellään käytännönläheisesti. |
Jos joku on joskus ajatellut parturi-kampaajaksi opiskelun helpoksi ja edulliseksi, niin sitä se ei ole. Asiakaspalvelupäivien kautta alkaa pikku hiljaa ymmärtämään, että pa-ka:n työ on oikeasti fyysisesti rankkaa. Ei siinä mitään, kun nyt tehdään yhtä asiakasta päivässä, noin kerran viikossa, mutta tulevaisuutta ajatellessa ja sitä kahdeksan tunnin työpäivää pääsääntöisesti seisten, alkaa pelkkä ajatuskin tuntemaan kipua jaloissa. On erityisen tärkeää muistaa, ja on siitä opettajat paljon koulussa muistuttaneetkin, hyvä työergonomia. Jos otteet alkaa alusta asti menemään päin honkia, on takuuvarmasti selkäongelmat vuosien kuluttua arkipäivää. Mun mielipide on, että asenne ratkaisee aina. Ja jos ja kun motivaatio on 5/5, ei hetkittäiset rannekivutkaan haittaa!
- J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti